Kolarin kunta

Kasvaa luonnostaan

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Kolari on myös tunnettu lomakunta, jossa on tuhansia vapaa-ajan asuntoja. Suositun Ylläksen matkailukeskuksen lisäksi kunnan vetonauloihin kuuluvat Tornion-Muonionjoki eli Väylä, lohestus, meänkielinen kulttuuri ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, joka on Suomen kolmanneksi suurin ja kävijämäärältään suosituin.

Kolari tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän luonnonläheistä elämää, toimivaa arkea ja elinvoimaista yritystoimintaa, jotka tekevät siitä houkuttelevan paikan niin asukkaille kuin lomailijoille.

Kolarin kunnan ilmoitustaulu

  • Kuvassa lapsi kahden lumiukon kanssa.
    20.12.2024 Talven alku

    Valokuvakilpailun neljännen sarjan Talven alku voittajakuva on valittu. Kuvan on ottanut Eija Koivumaa.

  • Kuvassa joulukuusi virastotalon yläkerran aulassa. Kuusen alla kaikki tänä vuonna kerätyt kortit, 125 kappaletta.
    19.12.2024 Joulupostia ikä-ihmisille

    Kolarin kunta oli tänä vuonnakin mukana Siskot & Simot -joulukortti kampanjassa, jossa kerättiin joulukortteja ikäihmisille jaettavaksi.

  • Kuvassa kunnanhallituksen puheenjohtajan käytössä oleva nuija sekä alusta nuijaa varten. Alusta esittää lohta, kojamoa. Molemmat ovat vaaleasta puusta valmistettu.
    18.12.2024 Kunnanhallituksessa 17.12.2024

    Kolarin kunta käynnistää Väyliä tulevaan -kehittämishankkeen, joka keskittyy teollisuus- ja rata-alueiden kehittämiseen sekä monialaisen toimintaympäristön luomiseen yhdessä alueen yritysten kanssa. Lisäksi kunnanhallitus teki päätöksiä vuoden 2025 vaalijärjestelyistä, kokousajoista, uimapaikkojen huollosta, vauvarahan säilyttämisestä, laskutusohjeiden päivittämisestä sekä kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelystä.

  • Kuvassa punavalkoiset joulusukat ja punainen jouluinen kaakaomuki.
    15.12.2024 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 51 (16.12. – 22.12.2024)

    Alkavalla viikolla valmistaudutaan jo tohinalla jouluun ja koululaiset ansaittuun joululomaan. Mikäli sinulla on virastotalolle toimitettavaa asiointia, kannattaa toimia tällä viikolla, sillä virastotalo hiljenee 23.12. alkaen loppuvuoden mittaiselle joululomalle, ollen avoinna seuraavan kerran 2.1.2025.

Kolarin kunta Facebookissa

Mahdollisuuksien Kolari

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Tutustu Kolariin.
Tarinallinen kylämatkailu Kolarissa vie sinut Yllästunturin tuhansia metrejä korkealta huipulta aina Lappean suurkaupunkiin, kolarilaiseen perimätietoon ja lappilaiseen värikynään tukeutuen.

Kylien Kolari

Hurjimmat tarinat, mielenkiintoiset faktat ja legendat Kolarin kylistä. Muista kuitenkin, että näyttöpääte voi antaa sinulle vain ripauksen totuudesta, on siis parempi käydä kokemassa Kylien Kolari kaikkia aisteja käyttäen, paikan päällä.

Tutustu Kolarin kyliin.
Kolari kasvaa luonnostaan kestävästi

Kuntastrategia 2022 - 2027

Me kasvamme rohkeasti. Me kasvamme yhteistyöllä. Me kasvamme toimeliaisuudella. Me kasvamme kestävästi.

Kolarin kuntastrategia.