Sanna Vanha-Vähäaho: Huoranpenikka

"Huoranpenikka solet, tulet olehman ja sinusta ei koskhan tule muuta!"
Huoranpenikka-romaani vie lukijat 1980-luvun Lappiin. Fiktiivinen kasvutarina kertoo lapsen näkökulmasta, kuinka vaikeaa on kasvaa ehjäksi rikkinäisessä ympäristössä. Huonon osan saanut joutuu kamppailemaan  myös yhteiskunnallisesta hyväksynnästä ja osallisuudesta. 

Lapsen silmin kohdataan todellisuus, jossa luodaan ylisukupolvisuuden arpia. Lapsen ja isän välinen matka, jossa aikuisen tulisi rakastaa ja suojella lasta eniten maailmassa, mutta sen sijalla onkin vain silmittömästi vihaa. Tarinassa elää vahvasti lapsen asema, jossa pieni ihminen haluaa olla muuta kuin 
peilikuva vaikeasta perheestä.

Kirjan arkinen puhekieli elää paikallisena meän murteena.
Esikoiskirjan nyt julkaiseva Sanna Vanha-Vähäaho on syntynyt Kolarissa. Hän on psykiatrinen sairaanhoitaja ja toimii sosiaalityössä Oulun seudulla. Kirjoittaminen on ollut aina rakas harrastus.

Unto Matinlompolo: Työelämäkerta

Elämän seuraaminen on alkanut lapsuuteni metsistä ja niityiltä. Siellä näin, miten kasvit versovat ja puut alkavat nousta hentoina alkuina läpi sammalen peittämästä tai hietaisesta kangasmaasta.

Siellä näin ja koin asioita, joissa satoja vuosia elänyt petäjä kaatuu viimeiselle sijalleen sille alustalle, jossa sen elämä alkoi. Ja kuinka viikate kaatoi rantaniityn heinää, juuri vihertynyttä alkukesän elämäänsä. Näin kuinka heinä harmaantui jo ennen talvea niittylatojen kaltevissa suojissa. Jo silloin näin, miten erilaiset elämät alkavat ja päättyvät.

Myöhemmissä ihmistöissä näin saman ilmiön, mutta hieman monimutkaisempina muotoina. Pääsin näkemään uuden elämän syntyjä ja myös niiden päättymisiä jo pieninä versoina. Ja kuinka jonkun ihmisen koko elämä on äärimmäisen vaikeaa, tuskallista.

Noista vaiheista opin, että elämä on arvoitus, jota ei etukäteen voi ratkaista. Mutta työni on auttanut ihmisiä – luullakseni ja toivoakseni – näkemään ja löytämään myös keinoja elämänsä hallintaan. Tämä tulee harvoin varmennetuksi, mutta jo kuvitelma siitä on auttanut omassa jaksamisessa.

Keskinkertaisena optimistina uskon, että jokainen voi jonkin verran ohjata tämän matkansa vaiheita. Sen minimimäärän myönteistä toivoisin jokaisen elämästään löytävän, että voi kokea viimeisellä rajalla: ”Olen elänyt”.