Kolarin lukio

Kolarin lukiosta valmistuu pohjoisen identiteetin tunteva, aikaansa seuraava ja tulevaisuuteen suuntautuva ihminen.

Palvelu

Lukiokoulutus

Lukiokoulutus tuottaa opiskelijalle laaja-alaisen yleissivistyksen ja antaa valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.

Lukio-opintojen päätteeksi suoritetaan valtakunnallinen ylioppilastutkinto.

Kolarin lukio on pieni pohjoinen lukio, joka antaa opiskelijoilleen pohjoisen, arktisen identiteetin. Identiteetti muodostuu Suomen ja oman alueen historiasta, elinkeinoista ja ympäröivästä luonnosta. Kolarin lukio on osa maailmaa ja antaa työkalut maailman tuntemiseen. Päämäärämme on antaa opiskelijoille sellaiset tiedot ja taidot, että ne antavat mahdollisuuden pärjätä tulevaisuuden maailmassa.

Identiteetin muodostumisen periaatteet:

  • Pohjoisuus - arktisuus
  • Rajan läheisyys - omaleimaisuus - kulttuuritaustan tunteva - säilyttävä - kehittyvä

Aikaansa seuraamisen periaatteet:

  • Opiskelijat tuntevat omat vahvuutensa.
  • Opetus on laadukasta.
  • Opiskelu on tavoitteellista.
  • Viihtyisä oppimisympäristö.

Tulevaisuuteen suuntautumisen periaatteet:

  • Itsensä kehittämisen taidot
  • Elinikäinen oppiminen
  • Ajanmukaiset tiedot ja taidot jatko-opintoihin

Kolarin lukiosta valmistuu pohjoisen identiteetin tunteva, aikaansa seuraava ja tulevaisuuteen suuntautuva ihminen. Toiminta-ajatusta toteutetaan seuraavilla yhteisesti hyväksytyillä arvoilla:

  • Oikeudenmukaisuus
  • Avoimuus
  • Vastuullisuus
  • Välittäminen
  • Turvallisuus
  • Omatoimisuus
  • Hyvä opetus

Valtioneuvosto antoi 17.5.1973 luvan Kolarin lukion perustamiseen, ja syksyllä 1973 lukion aloitti 47 opiskelijaa. Tilaongelmia oli pitkään. Ensimmäisen vuoden lukio toimi yläasteen tiloissa, sitten pari vuotta lastenkodilla, taas pari vuotta yläasteella ja sen jälkeen oppilasasuntolan tiloissa. Asuntolan saneerauksen aikana lukio toimi lastenkodilla ja ammattikoulun tiloissa. Uusiin toimiviin tiloihin päästiin syksyllä 1990.

Kolarin lukio oli luokattoman lukion kokeilukouluna 1990-luvun vaihteessa ja sai tuolloin toiminnastaan Opetushallituksen vuoden 1993 menestyjä -laatupalkinnon.

Kolarin lukio oli myös yksi niistä Suomen 29 lukiosta, jotka osallistuivat ylioppilastutkinnon ns. rakennekokeiluun ensimmäisten joukossa vuodesta 1995 aina vuoteen 2006 asti, jolloin kokeilu vakinaistettiin. Kokeiluun osallistuvissa lukioissa kokelas suoritti yo-tutkinnossa pakollisena ainoastaan äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävän kokeen. Kolme muuta pakollista koetta hän voi valita toisen kotimaisen kielen kokeen, vieraan kielen kokeen, matematiikan ja reaalikokeen joukosta.

Kolarin kunta/Kolarin lukio oli vetäjänä Lapin lääninhallituksen ja Opetusministeriön rahoittamassa ESR-hankkeessa, Tunturi-Lapin alueen koulutuksen verkostoitumishanke, "Tunturi-Lapin instituutti" vuosina 2000 – 2003.

Yhteystiedot ja sijainti

Lukio
Käyntiosoite
Jokijalantie 43, KOLARI 95900
Postiosoite
Jokijalantie 43, KOLARI 95900
Näytä kaikki tiedot