Johtoryhmän blogi

Tervetuloa seuraamaan Kolarin kunnan johtoryhmän blogia.

Johtoryhmän blogia varten kynänsä teroittavat vuorollaan arvoisat johtoryhmän jäsenet: sivistysjohtaja, kehitysjohtaja, tekninen johtaja, kunnanjohtaja ja hallintojohtaja. Blogin tarkoitus on tulla lähemmäksi kuntalaisia sekä kunnan työntekijöitä kertomalla kuulumisia tässä muodossa. Blogissa julkaistaan kirjoituksia kymmenen kertaa (10) vuodessa. Tammikuussa ja heinäkuussa annetaan ajatusten ja kynien levätä.

  • 13.12.2024 Johtoryhmän blogi: "Vuosi Yhdessä – Kiitos, että Olet Mukana"

    Vuosi lähestyy loppuaan, ja on aika kääntää katse menneeseen sekä kiittää yhdessä saavutetuista onnistumisista. Kulunut vuosi on ollut täynnä vauhtia, odotuksia ja tavoitteita, joista osa on ylitetty, osa jäänyt kehittämisen varaan. Julkisen sektorin arjessa korostuvat jatkuvasti kasvavat vaatimukset, mutta tärkeintä on muistaa, että olemme täällä toisiamme varten. Yhdessä me muodostamme kunnan – palveluja kehittäen, tuottaen ja käyttäen. Kiitos sinulle, että olet ollut mukana tänäkin vuonna. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, sillä vain yhdessä olemme enemmän.

  • 28.11.2024 Johtoryhmän blogi: Lumi ohjaa pohjoisen ihmisen toimintaa ja harrastuksia

    Pohjoisen ihmisen arkea ja vapaa-aikaa rytmittää lumi, joka vaikuttaa harrastuksiin, työntekoon ja jopa talouden pyörteisiin. Vaikka lumeton syksy on tuonut sekä iloa että haasteita, lumen tulo muuttaa maisemaa ja elämäntapoja jälleen pian.

  • 3.10.2024 Egot eteiseen – yhdessä pystyy enempään kuin yksin

    Syksyn vaihtuessa talveksi kunnassa valmistellaan tiiviisti tulevan vuoden talousarviota. Yhteistyö eri toimialojen kesken on avainasemassa, aivan kuten lentäjien tiimityössä, jossa jokaisen havainnot ovat tärkeitä. Mitähän muuta sivistysjohtaja Juha Väisänen pohtii johtoryhmän blogissa tiimityöstä ja lähitulevaisuudesta?

  • 12.9.2024 Johtoryhmän blogi: Tehokkuus, tuottavuus ja viestintä

    Onko oma kuntaorganisaatiomme tehokas ja tuottava, vai tehoton hallintohimmeli? Kysymys on aivan aiheellinen esittää ja sitä on syytä jatkuvasti kaikilla hallinnon, johtamisen, päätöksenteon ja työn tekemisen tasoilla kriittisesti tarkastella.

  • 15.8.2024 Johtoryhmän blogi: Talvi tulee, oletko valmis?

    Kuulin mainottavan ette son rohki syksy nyt. Vedenjakana pidetään yleisesti koulujen alkamista. Niin se tietenkin on, kuntamaailmassa yhtä lailla kuin muussa elämässä, kohtaamme nyt asiat, jotka ennen kesälomia siirrettiin puheissa sitten syksyllä hoidettavaksi tai palattavaksi. Syksy näyttää työntäyteiseltä, budjettien laatiminen, päätösten valmistelu ja taustoittaminen, asioiden jollekin mallille tekeminen ennen sen kuuluisan lumen tuloa. Talvi tulee kuitenkin, ehti sitten tehdä kaikki mitä suunnitteli tai ei, parhaansa kun yrittää ja tekee, se riittää.

  • 11.6.2024 Johtoryhmän blogi: Kesä, Kolari ja KesäKolari

    On jälleen Kesä, Kolari ja KesäKolari. Useille on koettanut jälleen kesälomien aika ja useat odottavat vielä lomiensa alkua.

  • 10.4.2024 Johtoryhmän blogi: Kasvatus, koulutus ja elämä eivät toteudu kaavalla a+b=x

    On huhtikuu ja keväinen aurinko paistaa jo ikkunoista iltaa pitkälle. Muistan, kun jaoimme näitä blogin kirjoitusvuoroja johtoryhmässä viime syksynä ennen lumia ja sain tämän huhtikuun kirjoitusvuoron. Ensimmäinen ajatus oli, että kirjoitan huhtikuisen auringon ja kevään täyteisen tuulahduksen keväästä ja tulevasta kesästä.

  • 1.3.2024 Johtoryhmän blogi: Mahdollisuuksien aikoja elämme

    Meillä Kolarissa on varsin poikkeuksellinen etuoikeus Suomen kuntien joukossa saada elää positiivisen kasvun näkymien aikaa. Kokoistemme ja paljon suurempienkin kuntien tulevaisuuden näkymät ympäri valtakunnan ovat usein merkittävästi kuntaamme verrattuna mollivoittoisemmat. Olkaamme tyytyväisiä ja panostakaamme edelleen vahvaan kasvuun ja kehitykseen. Mahdollisuuksien aikoja siis elämme. Alun perin ajattelin kirjoittaa otsikolla ”epävarmuuden aikoja elämme”, mutta yhdellä sanamuutoksella voi helposti vaikuttaa koko blogikirjoituksen sävyyn ja pyrkiä edelleen luomaan niin sanottua positiivista kierrettä.

  • 1.2.2024 Johtoryhmän blogi: Yhteistyö – tarvitaanko sitä?

    Päivänä muutamana, internetin ihmeellisessä maailmassa seikkailessani, sattui silmiini Kirsimarja Blomqvistin julkaisu “Työyhteisön pieni kirja luottamuksesta”¹. Täytyy tunnustaa, että bongasin sen toisen julkaisun lähdeluettelosta. Kyseessä oli Kuntaliiton julkaisusarjan Uutta kunnista -julkaisu nimeltään “Kuntien johtavien viranhaltijoiden tunteet ja kokemukset poliittisessa päätöksentekoprosessissa”².

  • 15.12.2023 Johtoryhmän blogi: Sinä + Minä = Me

    Mietin pitkään mistä kirjoittaisin, mitä kertoisin tai mihin ottaisin kantaa elämäni ensimmäisessä blogissa. Blogi sanana nostaa mieleeni suuren vastuun ja rima nousee helposti; älä nyt ainakaan mitään turhia ala siinä höpötellä, koeta pysyä asiallisena. Katsotaan, kuinka siinä onnistun. Virheitäkin saa tehdä, niistä voi oppia ja parantaa toimia tarpeen mukaan.

Johtoryhmä

Vehkaoja, Markkukunnanjohtaja
Möykkynen, Nina-Mariakehitysjohtaja
Väisänen, Juhasivistysjohtaja, kansalaisopiston rehtori
Lauri, Kullervotekninen johtaja