Lautakunnat

Lautakunnat

Lautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Ympäristölautakunta vastaa kuntaympäristöpalvelut-toimialan kiinteistö- ja yhdyskuntasuunnittelun palveluista. Lisäksi lautakunnan tehtäviin kuuluu rakennusvalvontaviranomaisena toimiminen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Lautakunta huolehtii myös maa-aineslain ja muiden säädösten mukaisesta valvonnasta, silloin kun se on säädetty rakennusvalvontaviranomaisen vastuulle.

Sivistyslautakunnan tehtävänä on vastata ja päättää opetuslainsäädännössä ja oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa kunnan ja opetuksen järjestäjän tehtäväksi säädetyistä asioista, nuoriso-, liikunta-, kirjasto-, kulttuuri- ja museolainsäädännössä kunnan tehtäväksi määrätyistä asioista sekä varhaiskasvatusta, lasten kotihoidontukea ja yksityisen hoidon tukea koskevassa lainsäädännössä kunnan tehtäväksi säädetyistä asioista, ellei näitä koskevaa päätöksentekoa ole lainsäädännössä säädetty muun viranomaisen
tehtäväksi.

Tarkastuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.  

Keskusvaalilautakunnasta, vaalilautakunnista ja vaalitoimikunnista säädetään vaalilaissa. 

Ympäristöterveydenhuollon sopimuksen mukaan ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä ja hallinnosta Kolarin kunnan alueella vastaa Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta.