Kolarin kunta

Kasvaa luonnostaan

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Kolari on myös tunnettu lomakunta, jossa on tuhansia vapaa-ajan asuntoja. Suositun Ylläksen matkailukeskuksen lisäksi kunnan vetonauloihin kuuluvat Tornion-Muonionjoki eli Väylä, lohestus, meänkielinen kulttuuri ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, joka on Suomen kolmanneksi suurin ja kävijämäärältään suosituin.

Kolari tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän luonnonläheistä elämää, toimivaa arkea ja elinvoimaista yritystoimintaa, jotka tekevät siitä houkuttelevan paikan niin asukkaille kuin lomailijoille.

Kolarin kunnan ilmoitustaulu

  • Lapsi pukeutuneena tummansiniseen pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja puna-siniraidalliseen solmioon, seisoo ikkunan edessä ja pitää kädessään valkoista kahvikuppia. Taustalla näkyy vaalea ikkuna.
    16.11.2025 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 47 (17.11.2025 – 23.11.2025)

    Kolarin kuntastrategiakyselyn tulokset ovat valmistuneet, ja kutsumme kaikki kuntalaiset avoimeen työpajaan jatkamaan strategiatyötä ja rakentamaan yhdessä entistä viihtyisämpää ja elinvoimaisempaa Kolaria. Alkavalla viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa teemalla “Lapsen oikeus kuulua” sekä perjantaina Lapset mukaan töihin -päivää, jotka korostavat lasten oikeutta olla osa yhteisöä ja tulla nähdyksi ja kuulluksi.

  • Henkilö seisoo pöydän vieressä ja esittelee vihreää seinään kiinnitettyä AED-laitetta (defibrillaattoria). Pöydällä on kaksi kannettavaa defibrillaattoria, papereita, kyniä ja kahvikuppeja. Taustalla näkyy seinällä riveittäin mustavalkoisia muotokuvia.
    13.11.2025 Sydäniskureita Kolarin kyliin – kaikki mukaan koulutuksiin

    Kolarin kylät saavat turvaa sydämen asialla, yhteensä kahdeksan sydäniskuria ja yhden liikuteltavan laitteen, jotka jaettiin 12.11. osana Sydäniskureita Kolarin kyliin -hanketta. Laitteet sijoitetaan kylien keskeisille paikoille vielä tämän vuoden aikana, ja pian kyläläiset pääsevät oppimaan elvytystä ja sydäniskurin käyttöä maksuttomissa koulutuksissa.

  • Ilmakuva modernista koulurakennuksesta, jonka edessä on urheilukenttä ja leikkialue. Kuvan etualalla on henkilö värikkäässä, oranssin, valkoisen ja vaaleanpunaisen sävyisessä raidallisessa neuleessa. Kuvassa näkyy kolme mustalla taustalla olevaa tekstiä: 'Jokisydän?', 'Miilu?', 'Väylä?'. Yläkulmassa on valkoinen vaakunalogo.
    11.11.2025 Jokisydän, Miilu vai Väylä?

    Syyskuussa kerätyistä nimiehdotuksista on nyt äänestetty. Äänestyksen kärjestä löytyy kolme kutsumanimi ehdokasta joita kuntalaiset äänestivät tasaisesti.

  • Kuvassa vauva makaa pehmeän, harmaanruskean peiton alla. Vauvan pää ja osa vartalosta näkyvät peiton alta, ja ympäristö vaikuttaa olevan sisätila, esimerkiksi sänky tai pinnasänky. Peitto on pörröinen ja luo lämpimän, kodikkaan tunnelman.
    9.11.2025 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 46 (10.11.2025 – 16.11.2025)

    Hyvää isänpäivää kaikille isille. Tänään on hyvä hetki pysähtyä kiittämään ja juhlistamaan isien panosta arjessa, olipa se sitten suurta tai pientä, näkyvää tai hiljaista. Samalla on hyvä hetki merkitä kalenteriin tulevat tapahtumat, kuten Monitoimitalon jouluiset avoimet ovet lauantaina 29.11.

Kolarin kunnan kuulutukset julkaistaan Twebissä. Pääset suoraan kuulutuksiin alla olevan linkin kautta.

Kolarin kunta Facebookissa

Mahdollisuuksien Kolari

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Tutustu Kolariin.
Tarinallinen kylämatkailu Kolarissa vie sinut Yllästunturin tuhansia metrejä korkealta huipulta aina Lappean suurkaupunkiin, kolarilaiseen perimätietoon ja lappilaiseen värikynään tukeutuen.

Kylien Kolari

Hurjimmat tarinat, mielenkiintoiset faktat ja legendat Kolarin kylistä. Muista kuitenkin, että näyttöpääte voi antaa sinulle vain ripauksen totuudesta, on siis parempi käydä kokemassa Kylien Kolari kaikkia aisteja käyttäen, paikan päällä.

Tutustu Kolarin kyliin.
Kolari kasvaa luonnostaan kestävästi

Kuntastrategia 2022 - 2027

Me kasvamme rohkeasti. Me kasvamme yhteistyöllä. Me kasvamme toimeliaisuudella. Me kasvamme kestävästi.

Kolarin kuntastrategia.