Opiskelija-avustus

Opiskelija-avustus

Opiskelija-avustuksen hakeminen

Kunnanvaltuusto on päättänyt ottaa käyttöön 1.7.2002 alkaen opiskelijoille maksettavan opiskelija-avustuksen. 

Opiskelija-avustuksen ehdot ovat seuraavat:

  • Kolarissa kotipaikkansa säilyttävä vieraalla paikkakunnalla ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva sekä erityislukiossa tai lukion jälkeisiä opintoja harjoittava opiskelija on oikeutettu 400 euron suuruiseen vuosittaiseen avustukseen. Avustus on 200 euroa/kerta. Avustus maksetaan kahdesti vuodessa hakemusten perusteella huhti-ja marraskuussa.
  • Kotikunta määräytyy väestöntietolain sekä verolain mukaisesti, jonka kotikunta Kolari on ennen 1.9.2024.
  • Hakemuksessa tulee ilmetä opiskelun päätoimisuus. Tämä todistetaan oppilaitoksesta hankittavalla opiskelijatodistuksella syysukukaudelle 2024. Opintoja ei katsota päätoimiseksi, jos opinnot suoritetaan etä- ja monimuoto- tai oppisopimusopiskeluna.
  • Avustukseen ovat vuonna 2024 oikeutettuja vuonna 2006 ja sitä aiemmin syntyneet.
  • Opiskelija-avustus on korvaus matkakustannuksista kotipaikkakunnalle.
  • Aikuisopintorahaa saavat eivät ole oikeutettu opiskelija-avustukseen.

Avustushaku aukeaa 1.9.2024 kello 9.00 ja hakemus tulee jättää 29.9.2024 kello 15.00 mennessä. 


Hakemuslomake täytetään sähköisesti ja siihen liitetään oppilaitoksen todistus opiskelun päätoimisuudesta. 

Mikäli sähköisen hakemuksen täyttäminen ei onnistu, hakemuksen liitteineen voi toimittaa myös sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kolari.fi.

 

Hakemuksesta tulee ilmetä: 

  • Hakijan nimi ja henkilötunnus
  • Osoite ja puhelinnumero
  • Oppilaitos, missä opiskelee (liitteeksi oppilaitoksesta pyydetty ajan tasalla oleva todistus opiskelun päätoimisuudesta)
  • Milloin on aloittanut opiskelun
  • Opiskelun arvioitu päättymisaika
  • Pankkitilinumero, jolle avustus maksetaan

 

Hakemukset ensisijaisesti sähköisesti alla olevalla hakulomakkeella.

  • Opiskelija-avustuksen hakuohje syksy 2024 (syksyn avustushaku on päättynyt)
  • Opiskelija-avustuksen hakulomake (lomake aukeaa 1.9.2024 kello 9.00 ja sulkeutuu 29.9.2024 kello 15.00)