Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonta

Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään.

Valvontatehtävän laajuutta ja laatua harkittaessa otetaan huomioon rakennushankkeen vaativuus, luvan hakijan ja hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavien henkilöiden asiantuntemus ja ammattitaito sekä muut valvonnan tarpeeseen vaikuttavat seikat.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on myös huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta. 1.1.2020 alkaen.

Lupa tarvitaan uuden rakentamiseen tai olemassa olevan rakennuksen laajentamiseen ja esim. tilojen, käyttötarkoituksen, rakenteiden, LVI-asennusten, julkisivumateriaalin muutoksille ja rakennusten muutostöihin ja korjaamiseen.

Asemakaava-alueella puiden kaatamisen luvanvaraisuus arvioidaan rakennusvalvonnassa ja tarvittaessa haetaan maisematyölupa.
Tontin rajalle rakennettavat aidat ovat myös aina luvanvaraisia kaava-alueella.

Mikäli luvanvaraisuudesta on epäselvyyttä, on syytä ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia lupia ovat rakennuslupa, toimenpidelupa, purkamislupa ja maisematyölupa.

Ennen luvan hakemista rakennuttajan ja/tai pääsuunnittelijan tulee olla yhteydessä rakennusvalvontaan ja varmistaa suunnitelmien asianmukaisuus ja lupamenettelyn jouheva eteneminen.

Luvan käsittely kestää hankkeesta ja lupa-asiakirjojen ja liitteiden valmiusasteesta riippuen noin 1–6 viikkoa.

Rovaniemen kaupunki hoitaa Kolarin kunnan maa-ainesten ottoon liittyviä lupa-asioita 1.6.2014 voimaan tulleen yhteistoimintasopimuksen perusteella. Lue lisää maa-ainesten ottamisesta Rovaniemen kaupungin verkkosivulta.

Olemme ottaneet käyttöön sähköisen asioinnin lupahakemuksissa. Hakemukset tehdään Lupapiste-palvelussa.

Rakennusvalvonta käsittelee rakennus-, toimenpide-, purkamis-, poikkeamis- ja maisematyöluvat sekä toimenpide- ja purkamisilmoitukset sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta. Myös työnjohtaja-asiat käsitellään palvelussa.

Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä lupapalvelua, hakemuksen voi tehdä myös paperisena. Tällöinkin hakemuksesi siirretään sähköiseen palveluun.

Kunnanvirastolla on sähköisen asioinnin Virtu-piste, jossa on mahdollista tehdä hakemus.

Palvelu kokoaa kunnan viranomaisen, rakentajan, suunnittelijan ja muut rakentamisen ammattilaiset yhteen osoitteeseen ja pitää kaikki hankkeen osapuolet tietoisina hankkeen etenemisestä.

Palvelussa on myös sähköinen neuvontapyyntö, jossa voit tiedustella ennakkoon esimerkiksi tarvitsetko lupaa vai et.

Yhteystiedot

Möykkynen, Penttirakennustarkastaja / rakennusvalvonta
Viljamaa, Tuuretarkastusinsinööri / rakennusvalvonta
Juustovaara, Marjatoimistosihteeri / rakennusvalvonta ja kuntaympäristöpalvelut

LUPAPISTE

Rakentamisen kaikki luvat ja lupien hankintaan liittyvät palvelut.

Siirry Lupapiste palveluun