Uutiset
Ajankohtaista -osuudesta löydät kunnan tiedotteita ja uutisia eri palvelualueiden ajankohtaisista asioista.
-
Julkaistu 26.3.2025 Kauden III. sarjahiihdot hiihdettiin tiistaina 25.3. Sarjahiihdoissa Sieppijärven Sisun maastoissa kisaili eilen yhteensä 40 innokasta hiihtäjää.
-
Julkaistu 26.3.2025 Väyliä tulevaan Kolarin kunta on saanut rahoituksen Väyliä tulevaan -hankkeelle, jonka tavoitteena on selvittää kunnan junarata- ja teollisuusalueen liiketoimintamahdollisuuksia.
-
Julkaistu 23.3.2025 Johtoryhmän blogi: Tervetuloa kierrokselle monitoimitaloon Johtoryhmän blogiin kynänsä teroittavat vuorollaan kukin johtoryhmän jäsen. Tällä kertaa vuorossa sivistysjohtaja Juha Väisänen, joka kynän sijaan verrytteli kielen kantoja videoblogin muodossa.
-
Julkaistu 23.3.2025 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 13 (24.3.2025 – 30.3.2025) Alkava viikko tarjoaa monipuolisia tapahtumia aina yrittäjien aamukahveista ja asiantuntijaluennoista liikuntatuokioihin ja yhteislauluiltaan. Ohjelmassa on muun muassa eksoplaneettoihin syventyvä luento, etäjumppaa, lautakuntien kokouksia sekä rohkeutta tekoälyn käyttöön -etäkoulutusta.
-
Julkaistu 22.3.2025 Reippaat Kolarin koulujen koululaiset kilpailivat hiihdon merkeissä Torstaina 20.3. järjestetyissä Kolarin koulujen hiihtokilpailuissa sivakoi kilpaa kaiken kaikkiaan 130 lasta ja nuorta.
-
Julkaistu 19.3.2025 Kuntien yhteistyöllä kohti parempia palveluita ja elinvoimaa Muonion ja Kolarin kuntien valtuutetut kokoontuivat keskustelemaan alueen kehityksestä. Tapaamisessa käsiteltiin muun muassa vesihuoltoa, liikuntareittejä, liikenneinfran parantamista sekä työllisyyden tulevaisuutta.
-
Julkaistu 19.3.2025 Kauden II. sarjahiihdot hiihdettiin tiistaina 18.3. Sarjahiihdoissa Sieppijärven Sisun maastoissa kisaili eilen yhteensä 44 innokas hiihtäjää.
-
Julkaistu 16.3.2025 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 12 (17.3.2025 – 23.3.2025) Alkavalla viikolla onkin tarjolla monenmoista viihdykettä. Löytyy muun muassa teatteriesitystä, liikuntariehaa sekä luontoiltaa.
-
Julkaistu 13.3.2025 Osallistu kuntavaalipaneeliin – Mitä haluaisit kysyä Kolarin kuntavaaliehdokkailta? Kolarin kansalaisopisto järjestää kuntavaalipaneelin keskiviikkona 26.3. kello 18.00 virastotalon valtuustosalissa. Paneelissa eri puolueiden ehdokkaat keskustelevat kunnan kehityksestä ja ajankohtaisista asioista. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa – lähetä kysymyksesi ehdokkaille etukäteen viimeistään sunnuntaina 23.3. kello 23.59.
-
Julkaistu 13.3.2025 Kunnanhallituksessa 11.3.2025 Kunnanhallituksessa käsiteltiin muun muassa Elinvoimaa reiteistä -hankkeen sopimuksen päivittämistä ja hankkeeseen liittyvää urakoitsijan.