Julkaisut

Äänestä osallistuvan budjetoinnin kohdetta

Julkaistu 17.4.2024 Muokattu 18.9.2024

Aika äänestää osallistuvan budjetoinnin kohde

Osallistuvan budjetoinnin ideointikyselyyn saapui 51 ideaa. Nyt on aika äänestää mikä ideoista toteutetaan. 

Kolarin kunta etsi osallistuvan budjetoinnin ideointikyselyn kautta vuodelle 2024 kohdetta, joka edistää kolarilaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta sekä kunnan viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa. Ideoiden jättöaika päättyi perjantaina 16.2.2024 puolilta öin. Ehdotuksia saivat jättää kaikki 12 vuotta täyttäneet kolarilaiset yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset tai muut ryhmät. Määräaikaan mennessä kyselyn kautta saatiin kaiken kaikkiaan 51 ideaa.


Kaikki 51 ideaa on käyty läpi viranhaltijatyönä. Ehdotuksista on karsittu ne, joiden kustannusten katsottiin menevän yli varatun määrärahan, joka on 10 000 euroa, ideat, jotka eivät ole toteutettavissa tänä vuonna ja ne, jotka voidaan toteuttaa osana jotakin muuta kokonaisuutta.


Ensimmäisessä osallistavan budjetoinnin kokeilussa kuntalaiset voivat äänestää suosikkiaan 4 vaihtoehdosta. Tutustu 4 ehdotukseen ja anna äänesi yhdelle suosikillesi. Jokainen 12 vuotta täyttänyt kuntalainen voi äänestää kerran. Äänestysaika on 17.4. – 24.4.2024 kello 23.59 asti.

 

Ehdokkaat ovat:

  1. Frisbeegolfrata Kolarinsaareen.
  2. Liikuntaharrastusraha lapsille ja nuorille.
  3. Uimataidon kehittäminen lapsille ja nuorille.
  4. Kiipeilyseinä Monitoimitalon halliin.


Äänestä ehdokastasi otakantaa.fi -sivustolla.

 

Äänestystuloksen perusteella käydään läpi toteutettavissa oleva/olevat ja kunnanhallitus päättää, mikä/mitkä toteutetaan. Idean toteuttaminen on sen toimialan vastuulla, jolle ehdotus sisältönsä puolesta kuuluu.


Ideoitahan tuli sen 51, äänestykseen nostettujen lisäksi viranhaltijat nostivat ideoista muutamia muulla tavoin toteutettavaksi ja huomioon otettavaksi muun muassa vuoden 2025 talousarvioon. Tulemme tiedottamaan näistä nostoista erikseen lähitulevaisuudessa.

Jaa sivu: