Julkaisut

Johtoryhmän blogi: Mahdollisuuksien aikoja elämme

Julkaistu 1.3.2024 Muokattu 18.9.2024

Meillä Kolarissa on varsin poikkeuksellinen etuoikeus Suomen kuntien joukossa saada elää positiivisen kasvun näkymien aikaa. Kokoistemme ja paljon suurempienkin kuntien tulevaisuuden näkymät ympäri valtakunnan ovat usein merkittävästi kuntaamme verrattuna mollivoittoisemmat. Olkaamme tyytyväisiä ja panostakaamme edelleen vahvaan kasvuun ja kehitykseen. Mahdollisuuksien aikoja siis elämme. Alun perin ajattelin kirjoittaa otsikolla ”epävarmuuden aikoja elämme”, mutta yhdellä sanamuutoksella voi helposti vaikuttaa koko blogikirjoituksen sävyyn ja pyrkiä edelleen luomaan niin sanottua positiivista kierrettä.

Lapin talouden tulevaisuuden näkymät ovat lupaavat, varsinkin kasvavissa kunnissa kuten meillä Kolarissa. Talouden investointipotentiaali on suuri niin matkailun tärkeällä toimialalla kuin myös esimerkiksi kaivannaisteollisuudessa. Pohjoisen alueen merkitys tulee tulevina vuosina ja vuosikymmenenä globaalisti kasvamaan merkittävästi. Pohjoisen arvokkaat luonnonvarat ja niiden kestävä hyödyntäminen ovat meille huikea mahdollisuus mutta myös tärkeä oman etumme vaalimisen paikka. Teolliset investoinnit, kuten myös esimerkiksi liikenneinfran merkittävä rakentaminen voivat toteutuessaan antaa meille elintärkeää työtä ja toimeentuloa ja tukea vahvan kasvun jatkumista. Samalla meidän paikallisten asukkaiden tulee myös saada oikeudenmukainen osuutemme vaikkapa yhteisten luonnonvarojemme monipuolisesta hyödyntämisestä.

Energiakriisit, sodat ja luonnonmullistukset tulevat usein yllättäen, mutta meillä kunnissa ja kuntataloudessa tulisi pyrkiä vakauteen ja ennustettavuuteen jopa yli useankin vaalikauden. Muutoksen frekvenssi kuntataloudessa on nyt hämmästyttävän nopeaa ja poikkeaa vanhasta totutusta. Näkymät kuntien tulevasta rahoituspohjasta ovat osin sumeat ja tilannetta ei yhtään helpota valtionhallinnon varsin poukkoileva päätöksenteko. Kolarin kuntatalouden tase näyttää vielä tänään varsin vahvalta, mutta myös meillä on odotettavissa taloudellisesti vaikeampi aikoja, joten toivon mukaan saamme yhteisillä päätöksillä ja tahdolla aikaan lisää satsauksia elinkeinopohjan laajentamiseen.

Rajua muutosten aikaa konkretisoi isot valtakunnan tason uudistukset, joilla on merkittävä vaikutus kuntalaisten elämään. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyivät kunnilta valtion vastuulle reilu vuosi sitten. Työ- ja elinkeinopalvelut ovat siirtymässä täysin kuntien yhdessä muodostamille työllisyysalueille ensi vuoden alussa. Täällä Tunturi-Lapin alueella (ja Pello) uskoisin meidän kuntien olevan lähempänä ihmistä ja yrityksiä kuin valtionhallinnon aikana ja kunnissa olevan parempi, ajantasaisin tieto alueen palveluista ja työpaikoista. Olemme myös täällä Kolarissa jo saaneet valitettavasti konkreettisesti havaita, että kaikki jo toteutuneet muutokset, vaikkapa ikääntyneiden ihmisten palveluiden kohdalla eivät ole todellakaan olleet askel parempaan, päinvastoin. Olemme pyrkineet kuntana vaikuttamaan Lapin hyvinvointialueen poliittiseen päätöksentekoon kykyjemme mukaan, mutta varsinaista päätäntävalta sosiaali- ja terveysasioissa meillä ei kuntana enää ole.
Suomen kunnat ovat toiminnaltaan toisistaan erilaistumassa ja tämä kehitys tulee jatkossa kiihtymään. Väestökehitys, tulonmuodostus, kuntatalous ja mahdollisesti jopa erilaiset lakisääteiset tehtävät jakavat kuntia. Jokainen kunta pyrkii tässä olemaan voittaja, mutta valitettavasti näin ei reaalimaailmassa tule käymään. Itse Kolarin kunnanjohtajana laajaa kuntakenttää peilatessani uskaltaisin lyödä ”roponi likoon” kuntamme pärjäämisestä tässä juoksussa.

Puhalletaan kaikki yhdessä samaan hiileen kylissä ja tuntureilla, yhteistyö on tulevaisuuden hyvinvoinnin tae!

Vehkaoja, Markkukunnanjohtaja
Jaa sivu: