Julkaisut

Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 39 (23.9. – 29.9.2024)

Julkaistu 21.9.2024 Muokattu 23.9.2024

Kolarin kunnassa on alkavalla viikolla monenlaista toimintaa ja tapahtumia. Ympäristökatselmus järjestetään kirkonkylän ja Ylläksen alueilla, ja kunnanvaltuusto kokoontuu jälleen kesätauon jälkeen käsittelemään yhteisiä asioita.

Kuvassa aikuinen ja lapsi lukemassa yhdessä Aku Ankkaa Kolarin koulun aulassa. Lapsi pitelee käsissään Aku Ankkaa. Kuvassa näkyvät vain henkilöiden jalat sekä lapsen kädet.

Loppuviikosta on kulttuuritarjontaa, kun kirjastolla järjestetään kansallispukujen tuuletus, jossa Suvi Lassila johtaa yhteislaulua. Heti tämän jälkeen esiintyy kansanmusiikkiyhtye Polenta, joka on liikkeellä syyskarkelot-kiertueellaan.

Perjantaina Kolarin koululla vietetään kodin ja koulun päivää, jossa aloitetaan koulupäivä vohvelihetkellä. Huoltajilla on mahdollisuus osallistua päivän oppitunteihin.

Lisäksi koululaiset osallistuvat loppuviikosta Nälkäpäivä-keräykseen, ja heitä voi nähdä kylillä ja kaupoilla 26.–27.9.

 

-------------------------------------------- 

 

Maanantai 23.9.

Ompele oma vaate – kansalaisopiston kurssi Kolarin koulun tekstiililuokassa kello 16.00.
 

Tiistai 24.9.

Ympäristökatselmus kirkonkylän ja Ylläksen alueella kello 9.00 alkaen.
 

Keskiviikko 25.9.

Etäjumppa kello 15.15 – 16.00.
 

Torstai 26.9. Nälkäpäiväkeräys.

Kunnanvaltuusto kello 16.00. Seuraa valtuustoa livenä.
Kansallispukujen tuuletusta ja yhteislaulua kirjastossa Suvi Lassilan johdolla kello 17.00.
Syyskarkelo kiertueella kansanmusiikkiyhtye Polenta kirjastolla kello 18.00.
 

Perjantai 27.9. Nälkäpäiväkeräys.

Kodin ja koulun päivää vietetään Kolarin koululla perinteiseen tapaan aamukahvien ja vohveleiden merkeissä alkaen kello 8.15. Aamukahvien lisäksi huoltajat voivat halutessaan osallistua oppitunneille koko päivän ajan.
 

Lauantai 28.9. – sunnuntai 29.9.

Taija Tuomisen luovan kirjoittamisen kurssi Kolarissa. Kurssille ollut ennakkoilmoittautuminen.

--------------------------------------------

Mitä muuta Kolarissa tapahtuu
Tapahtumia ja lisätietoja tapahtumista löydät kolari.fi -sivuston tapahtumakalenterista.

Ylläksen tapahtumat löydät osoitteesta https://yllas.fi/tapahtumat/

Kino Ylläksen ulkoilmaelokuvia esitetään 6. – 22.9.2024. Ohjelman pääset kurkkaamaan tästä.