Julkaisut

Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 4 (22.1. –28.1.2024)

Julkaistu 21.1.2024 Muokattu 19.9.2024

Joko sinä olet äänestänyt presidentinvaaleissa? Ei hätää vielä ehtii, sillä presidentinvaalien 2024 ennakkoäänestyksessä ehtii äänestää vielä tiistain 23.1. aikana, sekä Kolarin kunnan virastotalolla varsinaisena äänestyspäivänä sunnuntaina 28.1. Kolarin kunnan nettisivuilta Ajankohtaista osiosta löydät sivuston Presidentinvaalit 2024, josta löydät presidentinvaaleja koskevaa lisätietoa muun muassa äänestyspaikoista ja -ajoista Kolarin kunnan alueella.

Kolarin koulun 8.-luokkalaiset osallistuvat 24. – 25.1. Taidetestaajat-tapahtumaan Helsingissä. Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen mahdollisuuden vierailla korkealaatuisen taiteen parissa.

Taitaja9-kilpailun paikalliskilpailut järjestettiin keskiviikkona 15.11.2023 Muoniossa, ammattiopisto Lappian tiloissa. Muoniossa vaativia kädentaitoja vaativissa tehtävissä voittajaksi yltänyt Pentokana-joukkue: Aleksi Virranniemi, Paavo Kallioaho ja Onni Romppanen osallistuvat perjantaina 26.1. Oulussa järjestettävään Taitaja9-aluekilpailuun.

--------------------------------------------

Kolarin koulun terveydenhoitaja ei ole tavattavissa viikolla 4. Tarvittaessa terveydenhoitaja on käytettävissä Ylläsjärvellä ja Äkäslompolossa. Ota yhteyttä takaisinsoitto numeroon 040 7089 9179 ja jätä soittopyyntö.

--------------------------------------------

Maanantai 22.1.

  • Satutuokio alle 3-vuotiaille Kolarin kirjastolla kello 9.30.
  • Infotilaisuus koulukuljetuksien kilpailutuksesta ja liikenneturvallisuudesta kello 10.00 – 12.00 Teams-yhteydellä. Osallistu infotilaisuuteen tästä.

Tiistai 23.1. Piirakkapäivä.

  • Satutuokio yli 3-vuotiaille Kolarin kirjastolla kello 9.30.
  • Kansalaisopiston kurssi: Minimaailma, Lolleille, Petseille tai Schleicheille esineitä ja asusteita -kurssi Kolarin koululla kello 15.15 – 19.00 ruokalarakennuksen yläkerrassa.

Keskiviikko 24.1. Kansainvälinen koulutuksen päivä.

  • PERUTTU! Yrittäjien aamukahvit kello 9.00 Luontokeskus Kellokkaassa. Lisätietoja antaa elinkeinoasiantuntija Hanna Vuontisjärvi, 040 489 5571, hanna.vuontisjarvi@kolari.fi.
  • Satutuokio yli 3-vuotiaille Kolarin kirjastolla kello 9.30.
  • Tekninen lautakunta kello 14.00.
  • Liikuntapalveluiden etäjumppa kello 15.15 – 16.00. Etäjumppa on rauhallinen ja istualtaan tehtävä kuntoiluhetki, jossa jokainen tekee oman kunnon mukaan. Osallistumaan pääset tästä linkistä. (https://meet.google.com/cuv-ugbv-eod)

Torstai 25.1.

  • Sivistyslautakunta kello 14.30.
  • Kolarin kirjastossa Bengt Niskan, entisen Pajalan kunnanrootin yleisöluento ruotsalaistamispolitiikasta Torniojokilaaksossa kello 18.00 – 19.00.

Lauantai 27.1. Vainojen uhrien muistopäivä.

Sunnuntai 28.1.

  • Presidentinvaalien 2024 varsinainen äänestys Kolarin kunnanvirastolla (Isopalontie 2, 95900 Kolari) kello 9.00 – 20.00.
    • Äänestyspaikalla on mahdollista nauttia muun muassa makkaraa, kahvia ja pullaa Kolarin koulun 6.-luokkalaisten kioskilta. 

Kolarin kirjastossa kiertonäyttely Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja. Näyttely esillä Kolarin kirjastossa lehtilukusalissa 18.12.2023 – 29.2.2024. Näyttelyn ovat tuottaneet Pukstaavi ja Suomen kirjastoinstituutti.

--------------------------------------------

Mitä muuta Kolarissa tapahtuu


Tapahtumia ja lisätietoja taphtumista löydät Kolari.fi -sivuston tapahtumakalenterista.

Ylläs Jazz Blues 2024 jälleen tunturin syleilyssä Äkäslompolossa 25.1. – 28.1.2024.

Torstai 25.1.

  • Ylläs Jazz Blues 2024.

Perjantai 26.1.

  • Ylläs Ski Resortissa Lapset VS Aikuiset, hauska ja leikkimielinen iltamäkitapahtuma ja kisailu koko perheelle kello 16.00 – 18.00.
  • Ylläs Jazz Blues 2024.

Lauantai 27.1.

  • Ylläs Jazz Blues 2024.

Sunnuntai 28.1.

  • Ylläs Jazz Blues 2024.

-------------------------------------------

Meän Galleriassa, Yllästunturi Luontokeskus Kellokkaassa taitelija Anna Pakkasen – Erämaassa palaa taidenäyttely 30.11.2023 – 30.01.2024.

Jaa sivu: