Julkaisut

Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 40 (30.9. – 6.10.2024)

Julkaistu 29.9.2024 Muokattu 1.10.2024

Alkavalla viikolla tiistaina 1.10. heijastin päivää. Heijastinpäivä muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä ja kannustaa käynnistämään heijastinkauden – viimeistään heijastinpäivänä.

Alkavalla viikolla tiistaina 1.10. heijastin päivää. Heijastinpäivä muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä ja kannustaa käynnistämään heijastinkauden – viimeistään heijastinpäivänä. Pimeässä erottumiseksi enempi on aina parempi, myös valaistuissa taajamissa. Näytä loistavalta liikenteessä!

Tiistaina 1.10. Kolarin kunnan nettisivuilla kolari.fi toteutetaan huoltotoimenpiteitä aamusta alkaen, jonka vuoksi sivustolla voi ilmetä käyttökatkoksia.

 

--------------------------------------------

 

Arktinen keskus kylässä 4.10. – 5.10.2024 kirjastolla

Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa tutkitaan arktista aluetta ja pohjoisia teemoja erilaisista näkökulmista. Tutkimus liittyy ympäristöön, alueen ihmisiin ja yhteiskuntiin. Arktinen keskus tulee vierailulle Kolarin kirjastoon ja ohjelmassa on tutkijoiden puheenvuoroja ja Arktisen keskuksen toiminnan esittelyä. Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Luvassa muun muassa Arktiset supersankarit -näyttelyn avajaiset, Harri Kuusijärven harmoniikkamusiikkia, soivia arktisia maisemakuvia sekä paljon mielenkiintoisia info osuuksia eri aihepiireistä. Koko ohjelman löydät osoitteesta kolari.fi, ja siellä ajankohtaista osiosta.

 

JouluKOLARI 13.12.2024


JouluKolari –tapahtuma tulee taas! Tapahtuma järjestetään perjantaina 13.12.2024 kello 17.00 – 21.00. Haluatko mukaan tapahtumaan myymään tuotteitasi tai näytteille asettajaksi? Kunta mahdollistaa myös pienen tilan myyjäisille sekä näytteilleasettelijoille. Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse osoitteeseen kolke@kolari.fi. Lisätietoja voit kysyä edellä kerrotun osoitteen kautta tai suoraan Emilialta, emilia.yllasjarvi@kolari.

 

--------------------------------------------

 

Maanantai 30.9.

  • Satutuokio kello 9.30 alle 3-vuotialle.
  • Koulukuvaus Kolarin koululla. Oppilaat ovat saaneet Wilman kautta tietoa oman luokan kuvausajasta.

 

Tiistai 1.10.

  • Satutuokio kello 9.30 yli 3-vuotialle.
  • Koulukuvaus Kolarin koululla. Oppilaat ovat saaneet Wilman kautta tietoa oman luokan kuvausajasta.

 

Keskiviikko 2.10.

  • Satutuokio kello 9.30 yli 3-vuotialle.
  • Lokakuun kuntatiedote ilmestyy.
  • Etäjumppa kello 15.15 – 16.00.
  • Tekninen lautakunta kello 16.00.

 

Perjantai 4.10.

  • Arktinen keskus kylässä kirjastolla alkaen kello 17.30. Lisätietoja kolari.fi -sivustolta Ajnakohtaista osiosta.

 

Lauantai 5.10.

  • Arktinen keskus kylässä kirjastolla alkaen kello 9.30.Lisätietoja kolari.fi -sivustolta Ajnakohtaista osiosta.

 

--------------------------------------------

Mitä muuta Kolarissa tapahtuu

Tapahtumia ja lisätietoja tapahtumista löydät kolari.fi -sivuston tapahtumakalenterista.

Ylläksen tapahtumat löydät osoitteesta https://yllas.fi/tapahtumat/