Viikkotiedote

Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 50 (8.12.2025 – 14.12.2025)

Julkaistu 7.12.2025 Muokattu 7.12.2025

Joko on näkynyt tonttuja kurkkimassa? Kyllähän ne siellä kurkkivat varmaankin aamu- ja iltahämärissä, jouluhan on ihan just, mutta sopivasti on silti vielä aikaa touhuta ne joulu hommat valmiiksi. Kolarissa vietetään vielä ennen rauhoittumista monipuolista joulukuun viikkoa liikunnan, kulttuurin ja tapahtumien merkeissä.

Pehmoinen tonttuhahmo kuvattuna takaapäin, pukeutuneena harmaaseen villatakkimaiselta näyttävään asuun ja punaiseen huiviin. Tontulla on suuri punainen lakki, jossa on valkoisia ompeleita, ja letitetty hiussuortuva. Hahmo katsoo ikkunasta ulos, taustalla näkyy kynttilänvaloa ja hämärä talvimaisema.

Alkavalla viikolla tarjolla on muun muassa matalankynnyksen liikuntaryhmä, etäjumppaa, lukupiiri, kunnanvaltuuston kokous sekä jouluinen yhteislauluilta kirjastolla. 

Perjantai iltana voit suorittaa jouluisia hankintoja ja osallistua arvontoihin kirkonkylällä kun Kolarin Yrittäjät ry / yrittäjät pitävät liikkeitä auki aina kello 21.00 asti. Oiva hetki tehdä jouluhankintoja.

Lauantaina Kolarissa nuoriso- ja liikuntatoimen Koko perheen liikuntarieha Kolarin monitoimitalo Jokisydämessä pistää koko perheen liikkumaan.

 

--------------------------------------------

 

Tiistai 9.12.

 

Torstai 11.12.

 

Perjantai 12.12.

  • Jouluinen yhteislauluilta kello 16.00 kirjastolla Sintti ja Suvi Lassillan johdolla.

 

Lauantai 13.12.

  • Koko perheen liikuntarieha Kolarin monitoimitalo Jokisydämessä kello 10.00 –12.00.


Sunnuntai 14.12. 3. adventtisunnuntai.

 

--------------------------------------------

 

Mitä muuta Kolarissa tapahtuu

 

Tiistai 9.12.

 

Keskiviikko 10.12.

 

Perjantai 12.12.

  • Kolarin Yrittäjät ry:n / yrittäjien jouluinen ilta kirkonkylällä aina kello 21.00 asti.
Jaa sivu: