Kunnanjohtajan katsauksessa käsiteltiin seutukunnan edunvalvontaa.
Kunnanhallituksen kokouksen esityslistalla oli muun muassa seuraavia pykäliä:
Talousarvion laadintaohje vuodelle 2027
Kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2027 talousarvion laadintaohjeet ja käynnisti samalla vuosien 2027–2029 taloussuunnittelun valmistelun. Suunnitelmakaudella tavoitteena on turvata kunnan palveluiden järjestäminen sekä kuntastrategian toteutuminen muuttuvassa taloustilanteessa.
Talousarvion valmistelun lähtökohtina ovat kuntatalouteen kohdistuvat kasvavat paineet, kuten palkkaratkaisut, työttömyysetuuksien lisääntyneet rahoitusvastuut, valtionosuuksien leikkaukset sekä välttämättömät investoinnit. Kolarin kunnan talous on ollut vahva vuosina 2022 – 2024, mutta vuonna 2025 vuosikate ei enää kattanut investointeja ja tilikauden tulos muodostui ensimmäistä kertaa alijäämäiseksi vuoden 2007 jälkeen. Vuoden 2025 lopussa kunnalla on kuitenkin edelleen 22,8 miljoonan euron kumulatiivinen ylijäämä.
Vuoden 2027 talousarvioraamissa on huomioitu jo aiemmin sovitut kertaluonteiset kiinteistöjen purkukustannukset. Suunnitelmavuosien 2028 – 2029 valmistelussa tavoitteena on pysäyttää alijäämien kasautuminen ja hillitä menojen kasvua.
Vuoden 2027 verotuloennuste perustuu Kuntaliiton toukokuussa 2026 julkaisemaan veroennustekehikkoon ja valtionosuudet valtiovarainministeriön ennakollisiin laskelmiin. Ennakkotiedon mukaan kunnan verotulot vuonna 2027 ovat noin 14 miljoonaa euroa ja valtionosuudet noin 4,9 miljoonaa euroa.
Käyttötalouden kehykset ovat lautakuntatasolla sitovia. Investointien määrärahaksi vuodelle 2027 on raamissa varattu nettomääräisesti yhteensä 0,919 miljoonaa euroa.
Talousarviovalmistelu etenee syksyn aikana lautakuntien, johtoryhmän, kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyihin siten, että vuoden 2027 talousarvio on tarkoitus hyväksyä loppuvuoden aikana.
Kunnan edustus vuoden 2026 kutsunnoissa
Kunnanhallitus nimesi Kolarin kunnan edustajat 11.9.2026 kunnanvirastolla järjestettäviin kutsuntoihin Jääkäriprikaatin Lapin aluetoimiston pyynnön mukaisesti.
Kunnan tervehdyksen esittäjäksi nimettiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Kutsuntalautakunnan jäseneksi nimettiin nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja Emma Kuoksa ja varajäseneksi nuoriso-ohjaaja Jouni Haataja.
Kunnanhallitus käsitteli neljä (4) valtuustoaloitetta sekä kaksi (2) kuntalaisaloitetta.
Kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan myös Kolarin Vuokra-asunnot Oy:n pyynnön omistajaohjauksesta kahden kiinteistön myyntiin ja luovutukseen liittyen. Niina Uusitalo poistui asian käsittelyn ajaksi esteellisenä hallintolain 28 §:n mukaisesti, koska hän toimii Kolarin Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen jäsenenä.
Lisäksi kunnanhallitus keskusteli myös valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen osallistumista Kolarin kunnan osalta. Harjoitukseen osallistuvat kunnan johtoryhmä sekä viestintäasiantuntija.
Kokouksessa merkittiin tiedoksi myös maakuntajohtajan kuntakierros, joka järjestetään Kolarissa 11.6.2026.