Julkaisut

Kunnanhallituksessa 18.6.

Julkaistu 19.6.2024 Muokattu 18.9.2024

Kunnanhallituksessa kunnanjohtajan katsauksessa esillä olivat:

  • TE24-uudistuksen ajankohtaiset asiat. Paikalla Tero Hyttinen, Hanna Vuontisjärvi ja Marja Nikkinen.
  • Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Emma Kuoksa.
  • Kunnan sijoitusomaisuuden tarkastelu.

Kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin muun muassa:

  • Kolarin hyvinvointityön organisointi ja hyvinvointityöryhmä. Kuntalain mukaan kunnan perustehtävä on asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltolaissa todetaan näin. Kunnassa on näin oltava nimettynä poikkihallinnollinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutaho, joka Kolarin kunnassa on liikunta- ja nuorisotoimen johtama hyvinvointiryhmä. Työryhmä laatii valtuustokausittain hyvinvointikertomuksen sekä vastaa osaltaan hyvinvointityön osallistamisesta kunnan eri toimialoilla. Kyseinen hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työkalu. Kunnanhallitus nimesi työryhmän jäseniksi kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajan, varhaiskasvatusjohtajan, työllisyyskoordinaattorin, sivistyslautakunnan puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan, teknisen johtajan, kehitysjohtajan ja sivistysjohtajan.
  • Kuntalaisaloite, urheilukentän ja uimarannan alueiden kunnossapito. Aloitteessa kuntalainen ehdottaa, että urheilukenttä aidataan kokonaan ja pidetään öisin lukittuna, jottei kentälle ja sen tiloihin niin helposti päästä tekemään ilkivaltaa ja harrastamaan muuta asiatonta toimintaa. Uimarannalle puolestaan aloitteessa ehdotetaan myös toimenpiteitä, jotta paikka saataasiin pysymään käytettävässä kunnossa. Kunnanhallitus päätti lähettää aloitteen kuntaympäristöpalvelujen toimialalle valmisteltavaksi.
  • Kokousajat. Kunnanhallitus käsitteli loppuvuoden 2024 kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousaikoja. Kunnanhallitus päätti omalta osaltaan hyväksyä aikataulun ja, että kunnanvaltuusto päättää omalta osaltaan seuraavassa kunnanvaltuustossa.
    • Kunnanhallituksen kokousajat loppuvuonna 2024 seuraavasti kello 14.00: 13.8.2024, 3.9.2024, 17.9.2014, 8.10.2024, 22.10.2024, 5.11.2024, 26.11.2024 ja 17.12.2024

Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirja luettavissa kokonaisuudessaan kolari.fi -sivustolla päätöksen teossa.

Jaa sivu: