Julkaisut

Kunnanhallituksessa 6.5.2024

Julkaistu 8.5.2024 Muokattu 23.9.2024

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 6.5. kello 14.00. Esityslistalla oli useita pykäliä käsiteltäväksi. Kunnanjohtajan katsauksessa kunnanhallitus sai tiedonannon palvelukotiyhdistyksen tilanteesta kunnan kannalta.

Kokouksessaan kunnanhallitus päätti esimerkiksi seuraavia asioita:

Kuljetusreittin tarkennus asiassa käsiteltiin Kolarin kunnan eteläosan koulukuljetusreittiä. Kyseisellä reitillä päätettiin kunnanhallituksessa 2.4., että reittiä ajetaan aamuisin Venetti – Vaattojärvi – Sieppijärvi – Kolari ja iltapäivisin Kolari – Sieppijärvi – Kouvulanpää – Vaattojärvi. Kyseisenkuljetusreitin järjestämiseen liittyen on tullut kunnanhallituksen 2.4. tekemän päätöksen jälkeen esille, että iltapäivän koulukuljetusreitti voitaisiin ajaa seuraavasti Kolari – Venetti – Sieppijärvi (Lohinivantie) – Kouvulanpää – Sieppijärvi (pohjoispää), esityslistassa kunnanjohtajan muutetussa ehdotuksessa esitettiin edellisen lisäksi, että iltapäiväreitti ajetaan vuoroviikoin ajosuuntaa vaihtaen. Kunnanhallitus kuuli asiassa sivistysjohtaja Juha Väisästä. Molemmat esitykset saivat kannatusta, joten asiasta suoritettiin kädennostoäänestys. Päätökseksi asiassa tuli kunnanjohtajan ehdotus.

Osallistuva budjetointi vuonna 2024 oli myös kunnanhallituksen esityslistalla. Kunnanhallitus päätti valita toteutettavaksi kuntalaistenkin äänestämän frisbeegolfradan Kolarinsaareen. Frisbeegolfradan toteutus siirrettiin kuntaympäristöpalveluiden toimialalle valmisteltavaksi ja toteutettavaksi.

Lausunto Kolarin kunnan Kela-palveluiden tuottamisesta. Kela on esittänyt, että Kolarin palvelupisteen palvelu nykymuodossaan lakkaa 1.9.2024. Kela-asioissa kuntalaisia palvelisivat tämän jälkeen puhelin- ja verkkopalvelut. Tarvittaessa palvelua voitaisiin täydentää ajoittain tilapäisillä pop up -palveluilla sekä toteuttaa yhteistyössä asiointipiste etäpalvelumahdollisuutta varten. Lähimmät palvelupisteet löytyisivät Pellosta ja Kittilästä. Kunnanhallitus päätti, että Kelan tulee kartoittaa yhteistyön mahdollisuudet ennen nykymuotoisen palvelun lakkauttamista sekä seuraamaan Kelan palvelutarpeen kehitystä Kolarin kunnassa, johon voivat vaikuttaa TE24-uudistuksen toimeenpano ja sen aiheuttaman asiakkaiden palvelutarpeen muutokset.


Kunnanhallitus keskusteli kokouksessa myös Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen pohjalta jatkotoimenpiteistä koskien Hannukaisen kaivosalueen osayleiskaavaa.


Kunnanhallituksen pöytäkirja kokonaisuudessaan kolari.fi -sivustolla päätöksenteossa.

Jaa sivu: