Julkaisut

Mettänviljaa

Julkaistu 26.9.2024 Muokattu 1.10.2024

Kolarin kunnan valokuvauskilpailu 2024 – 2025. Osallistuneista kuvista tämä kuva täytti valokuvauskilpailun tavoitteet ollen myös tuomarin mielestä erityisesti hauska ja lämminhenkinen. Kuvan on ottanut Janita Koskela.

Millainen on kolarilainen? Avoin, ystävällinen, rohkea, yhteisöllinen, toimelias, aktiivinen ja paljon muuta.

Valokuvauskilpailun tavoitteena on tuoda esiin Kolaria, kolarilaisia. Kolarin ainutlaatuisia ihmisiä, mahdollisuuksia ja elämään Kolarissa, Kolarin kylissä. Ujostelematta olla rohkea ja tempautua mielikuvituksen maailmaan. Pienistä arjen hetkistä syntyy kuvien myötä elämän mittaisia kolarilaisia tarinoita.

Kuvia tuli kaiken kaikkiaan kymmenen (10), joista tällä kertaa palkitaan kaksi kuvaa.

Mettänviljaa-sarjan voittajakuvan mustikoita tutkivasta lapsesta valitsi tuomarina toiminut taiteilija Maria Siekas. Osallistuneista kuvista tämä kuva täytti edellä kerrotut valokuvauskilpailun tavoitteet ollen myös erityisesti tuomarin mielestä hauska ja lämminhenkinen. Kuvan on ottanut Janita Koskela.

Toiseksi palkittavaksi kuvaksi nostettiin kuva lapsista perunannostosta, jossa toteutui Kolarin kuntastrategia monin tavoin –yhteistyö, toimeliaisuus ja kestävyys. Kuvan on ottanut Marika Kuivasmäki

Paljon onnea I. palkinnosta Janita Koskela ja II. palkinnosta Marika Kuivasmäki.

 

- - - - - - - - - - - - - - -

 

Hox! Seuraava sarja valokuvauskilpailusta on käynnissä aiheena Maagisetvärit. Vielä ehtii napata kuvan sillä aikaa on 5.10. asti ja monenlaista maagista väritystä löytyy luonnosta niin kasveista kuin taivaalta. Oletko jo tuijottanut syksyistä auringonlaskua? Tai peuhannut haravoinnin yhteydessä ruskalehdissä? Pienenä tarkennuksena valokuvauskilpailuun heitettäköön, että valokuvauskilpailuun voi osallistua myös luokkana, kaveriporukalla, yhdistyksenä ja koittaa kerätä tällä tavoin varoja johonkin yhteiseen tarkoitukseen.

Lisätietoa valokuvauskilpailusta löydät kolari.fi -sivuilta Ajankohtaista osiosta.

 

I. Kuvan on ottanut Janita Koskela.

Kuvassa lapsi lähietäisyydeltä tuoksuttelemassa ja maistelemassa mustikoita.

 

II. Kuvan on ottanut Marika Kuivasmäki

Kuvassa kaksi lasta perunoita nostamassa perunamaalla.

Jaa sivu: