Julkaisut

Johtoryhmän blogi: "Vuosi Yhdessä – Kiitos, että Olet Mukana"

Julkaistu 13.12.2024 Muokattu 13.12.2024

Vuosi lähestyy loppuaan, ja on aika kääntää katse menneeseen sekä kiittää yhdessä saavutetuista onnistumisista. Kulunut vuosi on ollut täynnä vauhtia, odotuksia ja tavoitteita, joista osa on ylitetty, osa jäänyt kehittämisen varaan. Julkisen sektorin arjessa korostuvat jatkuvasti kasvavat vaatimukset, mutta tärkeintä on muistaa, että olemme täällä toisiamme varten. Yhdessä me muodostamme kunnan – palveluja kehittäen, tuottaen ja käyttäen. Kiitos sinulle, että olet ollut mukana tänäkin vuonna. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, sillä vain yhdessä olemme enemmän.

Nina-Maria Möykkynen kurkkii joulukuusen takaa päässään tonttulakki.

Totean heti alkuun, että vuosi meni taas niin nopeasti, ettei sitä edes huomannut. Johtoryhmän aloittama blogikäytäntö on pyörähtänyt vuoden ympäri, ja kirjoitusvuorot ovat vaihdelleet yhtä lailla kuin kirjoitusten aiheet. Loppuvuodesta katseet kääntyvät helposti menneeseen vuoteen. On helppoa arvioida – ja ehkä vähän arvostellakin – mitä tuli tehtyä ja mikä on tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen. 

Ensimmäisessä kirjoituksessani otin kantaa meidän kaikkien tärkeyteen, siihen, ettei meitä olisi ilman teitä ja yhdessä olemme enemmän. Kunta on yhtä kuin sinä ja minä, me yhdessä. Kunta organisaationa on olemassa kuntalaisia varten palvellakseen, mahdollistaakseen ja toteuttaakseen niin lakisääteisiä kuin sovellettavia palveluja meille kaikille. Jokainen meistä on tärkeä ja olennainen osa palveluketjua. Osa meistä tuottaa palvelua, osallistuu siihen joko suoraan tai välillisesti, varmistaa ja mahdollistaa, hakee ratkaisuja ja antaa vastauksia, tuottaa materiaalia ja tietoa päätöksentekoa varten. Jos vastausta ei ole heti saatavilla, pyrimme sellaisen yhdessä löytämään ja asianmukaisesti myös antamaan. 

Tänä päivänä vaatimukset tuntuvat kasvavan jatkuvasti. Minulta, sinulta – meiltä kaikilta – odotetaan aina vain enemmän niin työelämässä kuin vapaa-ajalla, palveluntuottajina ja kuluttajina. Herää helposti kysymys: Kuka vaatimukset asettaa? Mistä ne kumpuavat? Työskennellessämme julkisella sektorilla, olemme aina tietynlaisen tarkkailun alla, se on ihan normaalia ja hyväksyttävääkin. Toimintoja sekä tekijöitä tarkkaillaan ja arvioidaan, miten suoriudumme palveluiden tuottamisessa, miten vastaamme odotuksiin, asetettuihin tavoitteisiin, olemmeko odotusten arvoisia, julkisen rahan mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi tekeviä?  

Kulunut vuosi on ollut jälleen täynnä vauhtia ja odotuksia, tavoitteita ja aikatauluja. Osaan olemme pystyneet vastaamaan, jotkut jopa ylittämään, osaan jäi vielä parannettavaa ja kehitettävää. Olettaisin, että kurjaa olisi sekin, jos kaikesta suoriutuisi 150-prosentisella tehokkuudella ja varmuudella. Mihin silloin jäisi oppiminen ja itsensä sekä palveluiden kehittäminen? On kuitenkin mukavaa myös onnistua työssä, palvelun tuottamisessa, ohjaamisessa ja neuvonnassa. On mukavaa auttaa, palvella ja mahdollistaa myös muita onnistumaan. 

Siksi olemme täällä kuntaorganisaatiossa – sinua ja minua, meitä kaikkia varten. Sen vuoksi on myös tärkeää, että pidämme huolta itsestämme ja toisistamme, jotta voimme palvella myös jatkossa yhä kasvavien vaatimusten ja tavoitteiden saavuttamiseksi hieman epäselvän julkisen sektorin näkymien varjosta huolimatta. Lupaatko minulle taputtaa tänään ja jatkossa ainakin kerran viikossa, jos ei useamminkin, itseäsi olkapäälle ja sanoa kiitos. Sano se myös naapurihuoneeseen tai etätilassa työskentelevälle kollegalle, kumppanille, asiakkaalle, naapurille. Kiitos, että olet mukana kehittämässä, tuottamassa ja käyttämässä palveluja, mahdollistamassa toimintoja ja aktiviteetteja niin kuntaorganisaatiossa kuin kuntalaisena. Asetetaan se kuuluisa happinaamari ensin itselle, jotta voimme tarvittaessa auttaa ja tukea sen jälkeen myös muita.

Kiitos sinulle, että olet ollut mukana tänä vuonna. Ilman sinua ei olisi minua, ilman tarvetta ei olisi palveluita, ja ilman kuntalaisia ei olisi kuntaa. 

Erityiskiitokset kuluneesta vuodesta koko henkilöstölle – olette timantteja, ihan jokainen. Lämmintä joulunaikaa! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, ja hymyillään, kun tavataan. 

Möykkynen, Nina-Mariakehitysjohtaja
Jaa sivu: