Julkaisut

Kunnanvaltuustossa 12.12.2024

Julkaistu 13.12.2024 Muokattu 13.12.2024

Kolarin kunnanvaltuusto kokoontui vuoden 2024 viimeiseen kokoukseen torstaina 12. joulukuuta. Kokouksessa tehtiin merkittäviä päätöksiä muun muassa talousarviosta, valtuuston kokoonpanosta ja hallintosäännön päivittämisestä.

Talousarvio vuodelle 2025 ja suunnitteluvuosille 2026–2027

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen Kolarin kunnan talousarviosta vuodelle 2025 sekä suunnitelman vuosille 2026 ja 2027. Vuoden 2025 talousarvio on arvioitu noin 750 000 euroa alijäämäiseksi. Keskustelussa nostettiin esiin talouden tasapainottamisen tarpeet ja pitkän aikavälin ratkaisut kunnan elinvoiman turvaamiseksi.

Kunnanvaltuuston koko valtuustokaudella 2025–2029

Kunnanhallitus esitti valtuuston koon säilyttämistä ennallaan 21 valtuutetussa seuraavalla valtuustokaudella. Kokouksessa esitettiin myös vaihtoehtoinen ehdotus valtuuston koon pienentämisestä 17 valtuutettuun. Asiasta äänestettiin, ja tuloksena päätettiin, että valtuutettujen määrä pysyy ennallaan, eli valtuustossa on jatkossakin 21 jäsentä.

Hallintosäännön päivitys

Kunnanvaltuusto hyväksyi päivitetyn hallintosäännön, joka astuu voimaan 13.12.2024. Hallintosääntöä on uudistettu erityisesti henkilöstöjärjestelyihin ja TE-palveluiden uudistuksiin liittyvien tarpeiden vuoksi. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää toimivaltuuksia sekä mahdollistaa sujuvampi hallintotyö ja palveluiden tuottaminen kuntalaisille.

Valtuustoaloitteet ja muut asiat

Kokouksessa jätettiin useita valtuustoaloitteita, jotka ohjataan jatkokäsittelyyn. Aloitteiden aiheet kattavat laajasti kunnan kehittämistarpeita eri osa-alueilla.

Jaa sivu: