Julkaisut

Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 34 (19.8. – 25.8.2024)

Julkaistu 18.8.2024 Muokattu 18.9.2024

Kuluneella viikolla aamuisin on tuoksunut ihan syksyiseltä, päivisin ollessa kuitenkin todella kesäiset lämpötilat.

Pikkuhiljaa syksy sieltä saapuu väreineen. Koulujen vauhdikas arkikin on pyörähtänyt täydellä teholla käyntiin. Kotiin kannetaan kirjoja päällystettäväksi ja läksyjä tehdään. Alkavalla viikolla perinteisesti Kolarin koulujen oppilaat kerääntyvät mittelemään myös koulujenvälisissä yleisurheilukilpailuissa Kolarin keskusurheilukentälle keskiviikkona 21.8. kello 10.00. Luvassa on juoksua eri mittaisilla matkoilla, pallon heittoa, kuulan työntöä, hyppäämistä niin pituus kuin korkeus suuntiin. Tärkeintähän päivässä on kuitenkin se osallistuminen, kavereiden kanssa kisaaminen ja kioski.

Mitä liikkumiseen ja harrastamiseen yleisestikin tulee, niin kansalaisopiston kursseja on jo pyörähtänyt käyntiin ja ilmoittautumisaika moniin harrastuksiin on avoinna. Käyppä sieki kurkkaamassa löytyykö kansalaisopiston tarjonnasta sinulle uusi harrastus alkaneelle lukukaudelle.

 

--------------------------------------------

 

Kirjastoauto ei pääse vielä töihin


Valitettavasti suunnitelmista poiketen kirjastoauto ei pääse vielä jatkamaan töitä, sillä huolto kestää arvioitua kauemmin. Näillä näkymin mahdollisesti viikolla 36 reitillä jälleen. Uudet reitit ja aikataulut löydät kolari.fi -sivustolta https://www.kolari.fi/fi/palvelut/vapaa-aika/kirjasto.html#kirjastoauto

 

Märkäjätteen keräilyn syyskierros lähestyy


Jätevesilietteiden keräilyn reittiajon osalta tulee tehdä tilaukset 26.8. mennessä Hettula Oy:lle. Tilaukset ensisijaisesti sähköpostitse info@hettula.fi 

Lisätietoja ja ohjeet kolari.fi/fi/palvelut/asuminen-ja-rakentaminen/jatehuolto

 

--------------------------------------------

 

Tiistai 20.8.

  • Sarjajuoksut kello 18.00 Kolarin urheilukentällä. Ilmoittautumiset juoksupäivänä kello 12.00 mennessä jere.kangas@kolari.fi. Mikäli olit mukana ensimmäisellä kerralla sinun ei tarvitse ilmoittautua uudelleen.

 

Keskiviikko 21.8

  • Kolarin koulujenväliset yleisurheilukilpailut kello 10.00 alkaen Kolarin keskusurheilukentällä. Tervetuloa kannustamaan. Paikan päällä myös kioski Sieppijärven koulun oppilaiden toimesta.
  • Kotiseutumuseon kokoelma hankkeen esittely kello 12.00 Sieppijärven vanhan koulun pääovella sekä kontilla kello 13.30.

 

Torstai 22.8.

  • Kolarin kirjastossa lukupiiri kello 18.00. Kirjana Maritta Lintusen Kirjeitä Suolavuonolta. Vetäjänä Vesa Pellikka.

 

Kolarin kirjastossa 29.4. – 31.8.2024 Markku Hamarin valokuvanäyttely: Hetkiä luonnossa.

 

--------------------------------------------

 

Mitä muuta Kolarissa tapahtuu

 

Tapahtumia ja lisätietoja tapahtumista löydät kolari.fi -sivuston tapahtumakalenterista.

Ylläksen tapahtumat löydät osoitteesta https://yllas.fi/tapahtumat/

 

Lauantai 24.8.

 

Lapinmaan sylissä -taidenäyttely Meän Galleriassa Luontokeskus Kellokkaassa 1.7. – 30.8.2024.

Jaa sivu: